Hurmaava Vanhan Rauman puutalokaupunginosa

Raumalla eteläisessä Satakunnassa kannattaa ehdottomasti käydä, jos sattuu ajamaan jossakin alueella. Rauma sijaitsee Euran, Eurajoen, Laitilan ja Pyhärannan ympäröimänä, ja on muun muuassa vain 94 kilometrin ajomatkan päässä Turusta. Rauma on Suomen neljänneksi vanhin kaupunki, ja tunnetaan muun muuassa hauskasta murteestaan ja pitsinnypläyksestä. Raumalla myös sijaitsee yksi Suomen UNESCOn maailmanperintökohteista, nimittäin Vanha Rauma.

vanha rauma

Vanha Rauma on Raumalla sijaitseva puutalokaupunginosa, ja se onkin Pohjoismaiden laajin ja parhaiten yhtenäisenä säilynyt puukaupunkialue. Sitä voisi kutsua Rauman sydämeksi, vaikka se ei sijaitsekaan aivan Rauman kaupungin keskustassa, vaan Rauman uuden kaupunkikeskustan itäpuolella. Vanha Rauma ei ole koolla pilattu, sillä se on vain noin 29 hehtaaria suuruudeltaan. Rakennuksia alueella on silti yli 600 kappaletta, tontteja 250 ja asukkaitakin noin 800. Rakennukset ovat tiiviisti rakennettuja, ja pääosin ne ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Vanhin rakennus täällä on 1500-luvun alusta peräisin oleva Pyhän Ristin kivikirkko, entinen franskiskaaniluostarin kirkko, jossa on nähtävillä hienoja keskiaikaisia maalauksia.

vanha rauma3

Tästä voidaankin päätellä, että alueen asemakaava, katuverkosto ja tonttijako on peräisin jo keskiajalta. Sen kadut ovat siis edelleen suurimmassa osin niillä samoilla paikoilla, kuin ne ovat olleet jo 1500-luvulla. Tämä onkin yksi Vanhan Rauman ainutlaatuisuuksista, ja sen mutkittelevat kadut ovat myös hyvin tunnusomaisia.

Tässä historiallisessa ympäristössä vieläkin eletään, asutaan, käydään kauppaa, tehdään työtä, ja siellä vierailee vuosittain tuhansittain kotimaisia turisteja. Sen jälkeen, kun Vanhasta Raumasta tuli UNESCOn maailmanperintökohde vuonna 1991, ovat ulkomaisetkin turistit löytäneet sankoin joukoin paikan päälle. Vanha Rauma onkin vilkas kauppapaikka yhä vieläkin, ja sen toiminnallinen keskus on sen Kauppatori ja sen lähistön kapeat liikekadut. Katukuvaa värittävät useat hurmaavat pikkuputiikit, kahvilat ja ravintolat. Kesällä Vanhan Rauman katukuvaan ilmestyy lisää suloisia ja idyllisiä kesäterasseja ja -kahvioita. Kirpputorit ja antiikkiliikkeet ovat täynnä toinen toisiaan ihanimpia aarteita, ja niissä voikin tehdä upeita löytöjä.

Vanhaa Raumaa on suojeltu jo 1960-luvun lopulta lähtien, ja alueen rakennusperinnnöstä pitää huolta Vanha Rauma Yhdistys ry.

Suosittelemme ehdottomasti Vanhalla Raumalla käymistä, varsinkin kesäaikaan!