Kustavi – Pieni kylä meren rannalla

Otskko kuulostaa melkeimpä brittiläiselle tv-ohjelmalle. Kustavi  (ruots. Gustavs,

entinen Kivimaa) on kuitenkin juuri niin rauhallinen ja viehättävä paikka kuin otsikko

antaa ymmärtääkin ja onkin hurmannut jo lukuisat ihmiset omalla ainutlaatuisella

tunnelmallaan.

kustavi

 

Kylä itsessään ei ole suurin suuri, mutta sen upea merellinen sijainti suomen

länsirannikolla tekee siitä niin ainutlaatuisen. Kustavi on myös tunnettu lukuisista

pienistä saarista, joissa sijaitsee monien kesäparatiisi ja rauhan keidas isolla koolla.

Mökkeilyn tarkoitushan on päästä eroon arjen huolista, saada irtiotto tavanomaiseen

asuinpaikaan ja ottaa iisisti. Kustavissa tämä kaikki on mahdollista. Pienellä

kylänraitilla ei ruuhkaa ole, mutta lomailja tai mökkeilijä löytää kylältä kuitenkin

itselleen kaikki tarvittavat palvelut. Voisikin siis sanoa että Kustavi on juuri sitä mitä

rauhallista lomaa toivova mökkeilijä voi toivoa.

 

Jos mökkikunta on edelleen hakusessa, Kustavi voikin olla varteenotettava

vaihtoehto. Länsirannikolla kun ollaan, täällä ei ole Järvi-Suomen metsäistä

viehättävyyttä, mutta kuitenkin yllin kyllin muuta mukavaa.

Kustavin rantaviiva on niinkin pitkä kuin 908 km, ja tällä pienellä paikkakunnalla

sijaitsee uskomattomat 3100 kesäasuntoa. Asukkaita on kuitenkin kesäisin

kymmenkertainen määrä, johtuen mökkiasukkaista.Tämä tekee Kustavista koko

suomen suosituimman mökkikunnan, sen päihittäessä jopa edellämainitun Järvi-

Sydämen.

 

Talvisaikaan asukkaita on vain vajaa tuhat, joten tämä kertoo hyvin miten pienestä

kylästä on kyse..Kustavin naapurikunnat

ovat BrändöParainenNaantaliTaivassalo ja Uusikaupunki. Lomailijan

kannattaakin vierailla myös näillä hurmaavilla paikkakunnilla ja päästä oikein toden

teolla Länsirannikon ainutlaatuiseen tunnelmaan.